vouhotettu muutos

Taas on se aika vuodesta, jälleen, kun lähestulkoon jokaikininen voivottelee tai fiilistelee säätä. Ainakin on paljon juteltavaa, vaikka bussissa vierustoverin kanssa jollei muuta järkevää keksi. Sorruin itse myös keskustelemaan tästä aiheesta tupakkatauolla. Kahdesti, kahden eri henkilön kanssa. Tosin viime yön unilla ja aivot narikkaan duunin lomassa ei välttämättä voi odottaa muutakaan.

 Harmikseni laiskuuteni on estänyt minua lähtemästä lähistölle tallustamaan kamera kaulassa tarkoituksena kuvata hiukan värikästä syksyä. Syksy on toisaalta lempi vuodeaikani, toisaalta taas en voi sietää sen tuomaa skeidaa fiilistä. Värikäs luontohan se siinä on ollut parasta. Vireys voitti laiskuuden viime viikon maanantaina ja suuntasin Turun Linnan liepeille muutaman turistin ja lenkkeilijän saartamana.

  Oli rauhoittavaa ja mielekästä pyöriä linnaa ympäri tutkaillen luontoa ja nautiskellen omasta hyvästä olotilasta. Taidan viettää ihan liian vähän kaksinkeskeistä aikaa kamerani kanssa. Ostin Canonin perusjärkkärin vuosi sitten, tarkoitukseni on ollut opetella kuvaamaan kunnolla. Nähtävästi sekin on jäänyt, mutta ohan niitä kuvia siltikin kiva napsia itselle muistoksi.

 Kävin pyörähtämässä ystäväni Ankan kanssa Turun Linnan porttien sisäpuolella vuosi sitten kesällä. Ihmettelen edelleen miksen ollut käynyt siellä sitten lapsuuteni. Siisti mesta. Saa karistettua nykyajan pois mielestä hetkeksi. Linnan ympäristö on muutenkin jotenkin maaginen ja hyvän mielen tuova paikka.

Sitten niihin muutoksiin. Viikko sitten aurinko helotti nätisti ja sai keltaiset puut näyttämään entistä lämpimimmiltä. Takapihan ruusutkin esittäytyivät nätisti ohikulkijoille. 

 Palailin kuvausreissultani himaan myöhään iltapäivästä ja nappasin vielä parit fotoset keittiön ikkunasta. Fiilistelin mielessäni kaunista ja aurinkoista syyssäätä.

 En kai ollut katsonut hetkeen mitään mikä kertoisi tulevasta säästä. Talvi yllätti meikän totaalisesti. Mitä helvettiä lokakuun puoliväli tai loppu ja LUNTA ???? Koin samalla innostuksen ja vitutuksen hetkiä. Sain ihan tarpeekseni lumesta viime talvena. Ja miten se talvi yllättää joka vuosi. Eikö kaikista mediamuodoissa toitoteta milloin se talvi saapuu ? Miksi kaikki aina muka niin yllättyy ? Tai sitten kaikki on yhtä hölmöjä kuin minä ja on missannut jokaikisen vouhotuksen.

Tarkemmin aatellen, ehkä se lumi olikin kiva. Se toi valoa. Se toi hyvää mieltä. Se toi jouluisen fiiliksen. Tämän hetkinen säätila on se milloin taas muistan miksi syksy ei olekaan niin kiva. Joo on kiva poltella kynttilöitä ja pakkautua lämpimiin villapaitoihin ja hengailla torkkupeiton alla piilossa pimeää syksyä. Nyt se lumi ja pikkupakkanen vei viimosetkin lehdet puista ja Turku näyttää hyvin harmaalta.

Typerää miten yksi säätila vaikuttaa omaan mieleen niin vahvasti. Pitänee taistella tätä harmautta vastaan ja alkaa pukeutumaan överivärikkäästi. Tosin aamulla mulla tuli olo kuin olisin varastanut 5- vuotiaalta siskolta sateenvarjon. Sateenvarjoni on kirkkaan keltainen jossa on piirrettyjä dinosauruksia. Koska mahdan aikuistua tai näyttää edes aikuiselta ? Ei mulla ainakaan vielä ole kiire.

Lapsenmielistä ja värikylläistä viikkoa ! Väriterapiaa. Kattokaa miten omakin mieli pysyy pirteenä, kun pukeudutte päästä varpaisiin väreihin. Sillä ilahduttaa myös myrtsillään olevia kanssamatkustajia !

Foonichattailya

Hayhoyhou. Oon ollu ihan allapäin muutettuani tähän kiviseen häkkyrään tai no lähinnä siksi kun internetti ei skulaa ja puhelutkin simmahtelee. Mut nyt tuli muutos puhelimeni ja bloggerin suostuttua yhteistyöhön !

Kuin helmee puhelinpostaukset onkaan, surkeita kuvia ja paskaa läppää. Mut meikä on saanu niin hyvät fibat tästä elämän kertomisesta koko kansalle ettei paljoo itketä vaikkei omalta koneelta saakaan päivitellä.

Muutaman blogittoman viikon aikana on elämä ollu jotain ihan huhhuh-touhua. Niin hyvässä kuin pahassa, mutta kyllä jokasta pienintäkin hetkeä osaa arvostaa. Pelolla ja innolla kohti tulevaa. Eipä tarvii ainakaan murista miten elämä on tasapaksua arkea. Seikkailut ahistaa, mutta kyllä ne on myös sen arvosia !

Laatu alas fiilis ylös

Laitonta istua himassa sunnuntaina kello puoli kolme päiväsaikaan ja ulkona porottaa aurinko. Varsinkin kun heti huomisesta on luvattu viileämpää säätä. Pakatakin pitäisi. Pakata ? Mitä turhia tässä ostella mitään salikortteja, kun hauikset kasvaa jo pelkästään muuttamisen määrästäni. Ehkä syksyllä sitten asetun paikalleni.

Eilisen päivän fiilistelin pitkästä aikaa belgialaisia suklaita, fiilistelin myös aijemmin päättynyttä vuoroani. Jäi tunti enemmän aikaa fiilistellä lämpösestä auringosta ja kylmästä sihahduksesta. Päivään mahtui myös huonohkoa fiilistelyä, mutta toivotaan sen kääntyvän tänään näillä näppäimmillä parempaan suuntaan. Fiilistely. Fiilistely on kivaa kaikissa muodoissaa. Huonon jälkeen arvostaa kolme kertaa enemmän sitä hyvää sekä tavallista fiilistä.

Oho eilen oli The Prodigyn keikka !

 

Punatukkasen mimmin tukka sai meikän sanattomaksi, kaverin tukka oli ommeltu keesiksi. Kuin viksu kaveri se Kevin Murphy oikein on ! Nautittiin ennen keikkaa auringon paisteesta Töölönlahdella. Meikän entisillä huudeilla. Moni muukin oli eksynyt veden ääreen chillaileen, mutta löydettiin oikein sopiva rakonen mein pepuille.

Voi piipin pieksut sentään tämmösiä alypuhelinkuvia, muttakun ei niitä isoja möllyköitä voi viedä keikalle. Ehkä laatuun ei kuitenkaan kiinnitä huomiota, kun huomiot kiinnittyyn ei-esimerkillisiin tölkkeihin, meikän pehmoseen Kiinan tuliaisrotsiin, juuri 24-vuotiaan innokkaaseen ilmeeseen sekä toisen mimmin kirkuvanpunaseen keesiin.

 Lähettiin juur oikeaan aikaan käpysteleen kohti hallia, yhdet lasilliset terdellä ja keikka jo alkokin. Oon kerran aijemmin nähnyt The Prodigyn livenä, viime vuonna Turussa Ruisrockissa perjantai aamuyöstä. Olikin mukavata nähdä miten about selvillä vesillä pääsee fiiliksiin. Eipä ollut mitään ongelmaa, äijät veti ihan törkeen hyvin. Jengi oli ihan mukana !

Eilinen oli ensimmäinen päivä, kun ehdin nauttiin nurmesta. Tästä on oikein passeli aloittaa kesäkuukaudet ja ulostautua omasta kotikolostaan ! Adios ja yritetään nauttia hyvillä fiilareilla tästä sunnuntaista !

Tornimaisemat

Kiinassa puuskutellaan edelleen, vikaa päivää ja ulkona luojan kiitos möllöttää aurinko ja uv-palaminen onkin tänään sallittua. Ilma on hiukan toista kuin eilen. Eilen oli jotenkin hyvin tavallisen-mälsä-sunnuntaisää. Vettä sateli ja lämpömittari hipoi Suomen keväisiä asteita. Huh sentään muutaman päivän on saanut nauttia polttavan kuumasta auringosta. Kunhan täältä aamiaiselta pääsen lähteen, odottaa minnuu ensin lököilöy hotellin ainoolla parvekkeella ja päivä jatkuu itseni kanssa kaupungilla pörräämisellä.

Oltiin loppuviikosta ziigaileen uudestaan noita Shanghain torneja ihan tuolta melkein yläilmoista asti, kun paikalle kerta sattui aika selkee keli. Seuraavaksi torneista pientä kuvanpoikasta.

Alotettiin tarkastelu ensin turvallisesti maankamaralta. Uskomattoman korkeita ja hassun mallisia rakennuksia tää maa tykkää rakennella. Pallotalossa ois ollu vanha kunnon pelihalli, mutta päätettiin käydä ziigaa toi salkku/pullonavaajatalo, joka on maailman korkein (?).

Ja matkalla korkeuteen. Näköalakerros oli jotaan vajaan 500 metrin korkeudessa.

Valittiin tornitalojen fiilistelyajankohdaksi ihan tarkotuksella ilta. Illalla kaupunki on kauneimillaan kaikkien valoidensa kanssa. Ja täällä näyttää päivisin olevan aina sumuista, vaikka olisikin kuinka aurinkoinen päivä tahansa. Saastetta saastetta. Maukasta kun se syöksyy skidisti ruokaankin.

Kokonaisuudessaan tornitalot ylhäältä katsottuna olivat aika mälsät. Juu olihan se mukavata nähdä kaupungin valot ja olipa hurjan jännää olla niin korkeella. Mutta aika äkkiä siihen tuijotteluun ja valokuvaamiseen kyllästyy, joka kulma tuntuu näyttävän aivan samalta. Positiivista oli olla arkena ja myöhään illalla liikkellä, sai olla melko rauhassa. Toista se olis ollu viikonloppuna kun taloihin ois päässyt puoleen hintaan. Käytiin silloin ziigaa elämän hirveimmässä dassassa tornitalojen aluetta, huh sitä kiinalaisten määrää. Se reissu sisälsi vain mäkin ja takas hotelliin nukkuun.

Ja eikon nauttiin loman viimeisistä rippeistä. Adios täältä tullaan chillailu !

Terkut tööttikaupungista

Morjesta, kone on laskeutunut jo viime viikon lopulla Shanghaihin, mutta meikää vaivaa edelleen aikaero. Harvinaisen jäätävää ! Ekana yönä heräsin kolmen tunnin unien jälkeen ja unta sain uudestaan vasta aamuyöstä. Toisena yönä univaikeuksia ei ollutkaan ollenkaan, kiitos saken (tiedä sitten miten kirjotetaan) ja tamperelaisen tarjoaman kasipallon. Uni maittoi niin, että sain kantokyydin sohvalta sängylle. Sunnuntaina ei sitten tehtykään yhtään mitään. Sitä se loma on !

Alkukosketus kuvaamiseen alkoi metrossa, kuinka ollakkaan noin 99,8 prosenttia jengistä omisti mustat hiukset. Jotenkin tuli semmonen fiilis, että olis erottunut jotenkin joukosta vaalealla letillään. Copy mestan aukion torimyyjillä ei oikein käynyt kauppa, vaikka eräskin myi oikein mainioita kankeasti eteenpäin liikkuvia heppoja joiden selässä skidit voi fiilistellä. Hetkellisestä auringon paisteesta ja yhden oluen nauttimisesta ei meinannut tulla mitään, kun kello/rulla/kynäkauppiaat kävivät vuorotellen myymässä rolexejaan sun muuta herkkua.

Matka jatkui (ei harmainta aavistusta nimistä, jingjongpungjotain) spessutalojen läheisyyteen. Pallo- ja salkkutaloista parempaa matskua tai ylipäätänsä matskua, kuhan jaksaa keskittyä paremmin kuvaamiseen. Aika turistimeningillä näpsnäps-kuvia tuli otettua.

Päivän fotoshootit. Yks söpö kiinalaismimmi tuli kysyyn yllättävän hyvällä englannin kielellä voinko tulla kuvaan hänen kanssaan. Aaaaw, ränsyinen tukka päin per*että eikä hattukaan istu- suominilpi meni ilomielin yhteiskuvaan suloisen tytön kanssa. Harmi vaan, että meidän päätyyn kuvanlaatu jäi kovin pimeäksi. Sitten on näitä toisia ääripäitä kun salaa yrittävät kuvata. Eipä mitään, kyllä mekin osataan tehdä se huomaamattomasti järkkärillä. Sinä kikkurapää kiinalainen, joka olit ainut joka ehdit seurueestasi metroon, olen ikuistanut sinut kameralleni. Kiitos voin muistaa sinut aina.

Pari laatuköyhää kuvaa lauantai illan syömingeistä. Puolituntemattomasta kundijengistä en uskalla täggäillä kuvia tänne, joten ainoat julkaisukelposet kuvat olivat nämät. Alkuun kieltämättä alko hikoiluttaa "fuck, puikot joilla osaan noukkia lautaselta vaan jotain todella isoa ja kiinteää, illallinen koostuu lähinnä simpukoista, ravuista, lampaasta ja jonkin kielestä..". Nuorimpana ja edelleen puolituntemattoman kundijengin keskellä ei vaan voinut alkaa nirsoileen. Puikot pysy kädessä ja ruoka tuli suuhun asti ja meikä ihastu rapuihin ! Kieli oli nyt ainut niljake jota uppos yks ainut palanen suuhun.

 

Lopuksi fiilistelykuva hotellin 16.kerroksesta ja oma fiilistelykuva lomanilpistä. Näköpiirissä taloja, taloja, taloja ja lisä taloja, alapuolella ruskea joki ja autotie, josta kuuluu tööttäilyä yötäpäivää. Suomalaiset käyttää kyllä aivan liian vähän tööttiä. Täytynee rupea alkaa paineleen sitä ratin keskellä olevaaa vehjettä heti kun uskallan taas ratin taakse. Ei tarttis suomalaistenkaan tylsistyä liikenteessä, kun vois tööttäämällä vastailla muiden tööttäyksiin. Fillareita täällä on myös paljon. Kuin myös äänettömiä mopedeja.

Meikä sanoo moi ja odottaa masu kurnaten seuraansa. Saisko tänään mahan kuralle ?