Se kohtelee kaltoin, mut rakastaa silti

Onpas aika vierähtänyt ! Sorge. Blogi taitaa olla jo konkurssin partaalla, mutta kokeillaan nyt kuitenkin koputella tikulla joskos jengi taas innostuis. Kaikenlaista älämölöä kiikkuillut tässä miun pienessä sulosessa elämässä ettei oo ehtinyt koneellakaan viettää aikaansa. Viikkokin jo kulunut uudessa piskuisessa pesässä. Tervemenoa kantakaupunki, tervetuloa ITÄ ! On alettu röökää ja fiilisteltyy Steen1:n Itä-Helsinkii.

Kuvat skidisti toistaa aiemmin postattuja kuvia, mutt ken välittää-  tää on mun uus mesta. Lastenhuone josta on kehkeytynyt oikein passeli oma soppi. Iltaisin voin hieroa budhan masua ja toivoa kaikille kaikkee kivaa. Ennen nukkumaan menoa on myös hyvä fiilistellä Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia- kirjaa ja miettiä miten jengi päätyy huoraksi, tasokkaaksi sellaiseksi. Ei toki oo meikän unelmaduuni, mutt Coelho osaa tämänkin asian kertoa niin oivasti että kirja on kätösissäni jo toista kertaa.

Pientä paniikkia oli ilmassa kun alkoi purkaan laatikoita ja pussukoita, järkytyin ehkä semisti (semi on muuten yhtä kuin paska) meikän tavaran paljoudesta. Kelasin vaan mihin ihmeeseen tungen nää kaikki, ja mihin ylipäänsä tarviin tätä kaikkee. Materialisti kun oon niin joistain vaan on vaikee luopuu. Nallukkarivistö sentään mahtui piristään sateisia päiviä olemattomalle ikkunalaudalle. Miksi muuten uusissa asunnoissa ei voi olla niitä mahtavia ja tyylikkäitä leveitä ikkunalautoja ?

Oi katsokaa valkoinenpuhdassiveä Helinä Keiju- riipus on kuosissa ! Tosin keiju vaihtoi mekkonsa paitaan ja hameeseen, mut ei sen väliä kunhan se on liitoksissaan.

Valaisimia kattoon ei ole vielä asennettu paitsi yksi darrassa lastenhuoneeseen eikä sekään toimi. Erilaiset pikkuvalaisimet valaisevat kuitenkin elämäämme. Tää kaveri vois kyllä suunnata suunpielensä ylöspäin kun veitikka nousee ja pääkoppa valaistuu. Ja mikä parasta, meill on sauna. Jospa aloittais sen himolenkkeilyn niin ois kiva sujahtaa lenkin jälkeen saunaan rentoutuu.

Kukkaisten kanssa oon maailman onnetoin. Sain tapettuu ystävältä saadun orkideankin jossain viikossa. Mutta tätä risua en halua tappaa. Enkä tapa. Hoidan ja pidän huolta.

Lauantai-ilta lähenee loppuaan, muut lähtee vetään päänsä täyteen mutt jonkun se on kerrankin työskentelevä viikonloppunakin. Nautitaan kaikki täysin siemauksin tästä elämästä, otetaan ilo irti jokaisesta hetkestä. Fiilistellään ! Adios, meikä palaa soon.

I'm a little girl.

Ohoi ohoi mikä päivä, tai siis jos päiväksi saa kutsua sellaista joka alkaa kahden jälkeen iltapäivällä (minusta saa !). Oli ihanaa rutistaa oikein kunnolla pikkuista Maria, joka oli leikannut tukkansa niin makeaksi että soveltuisi oikein mainiosti Japaniin. Kokkailtiin Marin (Mari siis kokkasi, minä puhuin) kanssa oikein maukasta kana-paprika hässäkkää. Hässäkän seurana oli 3 minsan pikariisiä. Hyvin pikaisesti nättikin toimivan, kun riisi oikein rouskui suussa. Noh sen unohti nopiaan kun keskittyi kastikkeen makuun ja höpöttelyyn Marin kanssa. Marille terkkuja, oot söpsä. Ja tein asunto on huippu !

Kävin myös koulussa. Olihan siitä jo vierähtänyt viikko jos toinenkin. Tapanani ei kuitenkaan ole jättää menemättä kouluun ihan tosta noin vaan. Tässä nyt vaan on ollut kaikenlaista ja pittäähän sitä opiskelijan duunissa käydä (joulukuussa) ja lomaillakkin hetkisen kaukomailla. Mistä tulikin mieleen, reissukuvia ei ole vieläkään. Byhyyy. Okei takaisin kouluun. Jesh kouluun pitkästä aikaa ja fiiliksellä "nyt saan harjotella sitä rullaamista ennen näyttöä". Höpöhöpö turha luulo, oikeitahan asiakkaita sieltä tupsahti. Tällä kertaa halusin olla innokas permiksen vääntäjä ja ehdottomasti tehdä sen ainoan permisasiakkaan. Voi sitä iloa, kun tämä noin 60-vuotias naishenkilö pitkinen punasine hiuksineen astui eteeni. Pitkät hiukset olivat ainut miinus tässä, olin yli tunnin ylitöissä koululla. Mutta valmista tuli ja asiakas jopa palaa luokseni parin viikon päästä leikkuuseen ja väriin. Itse asiakas oli ihan huippu, ei mitään skeidaa small talkia vaan juttusia horoskoopeista ja elämästä ! Niin horoskoopit ovat tärkeä osa elämää.

Ennen tärkeän päivän aloittamista yritin nappasta muutaman kuvankin. Ehkä pienellä epäonnistumisella. Hitto kun olis se oma henkilökohtainenkuvaaja. Mutta voivoi kun niin ujostuttaa. Ehkä vielä joskus. Ehkä.

Voiko ihminen enään tylsistyneemmältä näyttää. Tai väsyneeltä. Kärsineeltä. Omahyväiseltä. Mitenkä vaan. Minkäs teet, ei se meikki niitä silmäpusseja kuitenkaan peitä. Turhaa siis koko meikkaaminen. Suuresta rahavuorestani huolimatta päätin piipahtaa eilen Monkissa. Se oli alkuun virhe, nimittäin Aleksin Monki oli täyttynyt ehkä 3/4 osalla alevaatteista. Pyörin alkuun vain ympäriinsä miettien "mistä alotan, mistä alotan, mä haluan ainakin ton ja ton, eikä toikin on pakko saada". Onneksi, ONNEKSI tulin järkiini ja ostin vain muutaman pikkujutun. Tätä mekkosta olin kuikuillut jo syksyllä, mutta jättänyt aina tankoon roikkumaan. Onni sekin, nyt se löytyi 10 euron tangosta.  Voi elämän pieniä iloja !

 

Vaikka tässä on kovin ajatuksena tukankasvatusoperaatio, oli se harakanpesä leikattava edes jonkinmoiseen malliin. Tästä tulikin oikein kelpo talvikaveri. Sujahtaa näppärästi pipon alle ja on sen jälkeenkin söpösti pörrö. Väriksi ei valittu tällä kertaa kirkkainta kuparia mitä löytyy vaan kerrankin jotain luonnollista. Keväällä on kiva kun on semisti vaaleampi pehko (niin toivon eläväni jo keväässä). Ohoi bambeista ja meikästä on tullut näköjään bestikset !

Hubbista ja maanantain  tiistain jatkot ! Mitä onko tänään jo tiistai ??

Turku ei pettänyt taaskaan.

Ohoih hohoi, kylläpäs aika on vierähtänyt täällä vanhempien huomissa sekä entistä kotikaupunkia tutkiessa. Ei ole paljon ehtinyt koneellakaan viettää aikaa, onneksi niin !

Hetki sitten takaperin manasin rikkoutuneita korujani ja fiilistelin Yonoa. Harmikseni Yonossa ei enää ollut valkoista Helinä Keijua, mutta jokunen herkku siellä vielä oli. Oli meikäläisen onni käydä siellä juuri sinä päivänä eikä vasta seuraavana, nimittäin eräs boksi joka sisälsi kaikki Helinä Keiju korut oli lähdössä seuraavana päivänä kohti ääretöntä ja sen yli (ei mitään riidejä minne, mutta ainakin mun ulottamattomiin).

Tosiaan olin menossa ostamaan uutta kaulakorua itselleni. Sitäkin jo mietin onko nyt oikea aika ostaa kun rahoille olisi muutakin käyttöä. Kappas siellä suloisella sohvalla oli somistettu sulosesti Satu Kallion pussukoita ja lappu "kaikista Satu Kallio Design laukuista ja pussukoista -10e". Siinä sitä taas mentiin. Tämä pussukka ei oikeastaan mitenkään kuvasta tyyliäni, mutta etuosan kuva ja takaosan matsku vain veivät sydämeni. Oih ja kantohihnana oli pari metallista rannerengasta !

Ennen kuljin säkki olalla eikä sekään meinannut riittää. Nyt saan kuulla etteikö mulla muuta laukkua ole kuin TOI. Niin toi, toi mitätön pieni pussukka johon juuri ja juuri mahtuu paksulompakko, huulirasva, mynthonit Marimekon rasisassa, avaimet jaja. Ei sitä muuta tarvii. Ainiin puhelin on omassa pussukassaan, koska se ei mahdu tähän ekaan pussukkaan. Niin miksei mulla ole enää isoja säkkejä. Mutku noi pienet pussukat on söpöjä ! Ja on aina vähän semmoi fiilis kun ois jotain spessumpaa. Aina ennen käytti pikkulaukkua kun lähti baariin, nyt niistä on tullut arkipäivää.

Oranssi Helinä Keiju timangilla lähti myös matkaan mukaan. Vaihtoehtoina olivat myös pelottava mattasininen ja helminauhaan kiinnitetty keiju (NOT). Läpikuultava keiju on oikein passeli kun se roikkuu korutelineessä (ovenkahvassa) tai vaaleaa paitaa vasten. Tumman kanssa ressukka jää vähän syrjään. Mutta toivotaan tämän keijun jatkavan onnen tuomista :>

Niin Turku ei pettänyt taaskaan (kirpparilöytöjä tulossa). Pian nenu kohti Helsinkiä ja totutellaan taas arkeen. Onneksi kohta on joulu.

Hyvä onni paha onni, mutt miksi ne menee rikki ?

Niin tässä sitä pohditaan miksi juuri ne kivatjutut päättää rikkoutua joihin juuri ehti kiintyä. Ei siinä mitään jos fillarisemmoi tai puhelinsemmoi mutta että se valkoinen. Se valkoinen joka on onnen koru. Se valkoinen joka on ilon koru. Se valkoinen joka teki paskastakin asusta täydellisen. Se valkoinen joka vaan yksinkertaisesti oli paras.

 

Tähän asti olin vielä elänyt onnellisena. Päivääni ei pilannut, kun puhelin kopsahti vessan vaa'alle. Ehkä hiukan harmitti, mutta kelpaahan se yksikin korvakoru. Päivääni ei myöskään pilannut, kun fillarin pyörät kierivät pitkin luokan lattiaa. Se lähinnä nauratti vaikka semisti taas harmittikin. 

Mutta kun...

 

Ei jumatsuikka sitä iltaa kun tämä tapahtui. Hyvissä fiilareissa olin viemässä koulun vaksille kuittia. Kun vaksia ei tutussa paikassaan näkynyt, nojailin tiskille ja huhuilin. RÄKS ! Whaaaaaaaat, EEEEEI !! Jos en olisi ollut koulussa niin kyllä olisi tirahtanut. Joojoo, se on vaan koru ja olen aikuinen. Tiedän, että korun voisi vain liimata. Eihän se kuitenkaan olisi kivaa että suloinen keiju näyttäisi siltä kuin sillä olisi paita sekä hame. Mekko sillä kuuluu olla.

Onneksi tämä valioyksilö on Suomesta ja toivon saavani uuden sellaisen seuraavalla Turun käynnilläni. Koru on peräisin Yonosta. Muistan vieläkin sen päivän kun kävelin Yonon ikkunan ohi ja Helinä Keiju kiikahteli siellä. Tiesin heti.

Luulin hyvän onnen ja fiiliksen seuraavan minua (joka on hyvin harvinaista näin syksyisin) erinäisistä asioista mitä pitkin syksyä on sattunut. En luule enää. Tai ehkä tämä oli maksu niistä kaikista kivoista asioista.

 Toivottavasti muilla on kivatlempparikorut turvassa !