Hyvä onni paha onni, mutt miksi ne menee rikki ?

Niin tässä sitä pohditaan miksi juuri ne kivatjutut päättää rikkoutua joihin juuri ehti kiintyä. Ei siinä mitään jos fillarisemmoi tai puhelinsemmoi mutta että se valkoinen. Se valkoinen joka on onnen koru. Se valkoinen joka on ilon koru. Se valkoinen joka teki paskastakin asusta täydellisen. Se valkoinen joka vaan yksinkertaisesti oli paras.

 

Tähän asti olin vielä elänyt onnellisena. Päivääni ei pilannut, kun puhelin kopsahti vessan vaa'alle. Ehkä hiukan harmitti, mutta kelpaahan se yksikin korvakoru. Päivääni ei myöskään pilannut, kun fillarin pyörät kierivät pitkin luokan lattiaa. Se lähinnä nauratti vaikka semisti taas harmittikin. 

Mutta kun...

 

Ei jumatsuikka sitä iltaa kun tämä tapahtui. Hyvissä fiilareissa olin viemässä koulun vaksille kuittia. Kun vaksia ei tutussa paikassaan näkynyt, nojailin tiskille ja huhuilin. RÄKS ! Whaaaaaaaat, EEEEEI !! Jos en olisi ollut koulussa niin kyllä olisi tirahtanut. Joojoo, se on vaan koru ja olen aikuinen. Tiedän, että korun voisi vain liimata. Eihän se kuitenkaan olisi kivaa että suloinen keiju näyttäisi siltä kuin sillä olisi paita sekä hame. Mekko sillä kuuluu olla.

Onneksi tämä valioyksilö on Suomesta ja toivon saavani uuden sellaisen seuraavalla Turun käynnilläni. Koru on peräisin Yonosta. Muistan vieläkin sen päivän kun kävelin Yonon ikkunan ohi ja Helinä Keiju kiikahteli siellä. Tiesin heti.

Luulin hyvän onnen ja fiiliksen seuraavan minua (joka on hyvin harvinaista näin syksyisin) erinäisistä asioista mitä pitkin syksyä on sattunut. En luule enää. Tai ehkä tämä oli maksu niistä kaikista kivoista asioista.

 Toivottavasti muilla on kivatlempparikorut turvassa !